tiistai 28. huhtikuuta 2020

Etävärjäystä luonnonvärein

Korona muutti koulutussuunnitelmia. Olin ilmoittautunut BioColour-hankkeen Helsingissä pidettäville koulutuspäiville. Onneksi seminaaria ei kuitenkaan peruttu, vaan se järjestettiin etäyhteyksin.

Ensimmäisen iltapäivän aikana kerrottiin monipuolisesti luonnonväriaineiden tutkimuksesta ja siitä, miten niitä on tarkoitus kehittää ja ottaa käyttöön teollisessa mittakaavassa. Kiinnostava kestävänkehityksen hanke!

Toisen iltapäivän seminaari keskittyi luonnosta saataviin väriaineisiin ja niiden kemiaan. Jo kotikeittiöstä löytyy lankojen ja kankaiden värjäyksessä käytettäviä raaka-aineita esimerkiksi tee, kahvi, sipulinkuoret, avocadon kuoret, punajuuri. Helsingin värjäystyöpajassa dosentti Riikka Räisänen opasti kotivärjäreitä streemauksena. Osa osallistujista piti omaa etävärjäyspataa porisemassa. Kuvat ja tekstit värjäämisestä koottiin lopuksi yhteiselle Padlet-alustalle.

Kuvassa kurkumalla ja marja-aronialla värjäämääni villalankaa.
Koulutuspäiviin osallistumisessa on tietojen päivittämisen lisäksi tärkeää, että tapaa muita aiheesta kiinnostuneita ihmisiä. Työhuoneesta etäseminaariin osallistumisessa se mahdollisuus ei tule ensimmäisenä mieleen. Nyt lähes 80-päinen osallistujajoukko pystyttiin jakamaan omiin virtuaalisiin ryhmiinsä. Niissä vaihdettiin kokemuksia luonnonväreillä värjäämisestä ja ideoitiin opetusaiheita kestävyyskasvatukseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti