Kuvataiteen aineopintojen viimeinen koitos oli ekskursio pääkaupungin taidenäyttelyihin. Jouduin puntaroimaan, lykkäänkö opinnoista valmistumista vuodella vai matkaanko keskelle epidemiaa? Ongelma ratkesi lopulta oivan matkustusputken avulla. Opisiskelijaryhmämme matkasi suoraan Helsingin ytimeen tilausbussilla.
Ensimmäinen valitsemani näyttelykohde oli Kiasma. Sielä keskityin tarkastelemaan Seppo Fräntin lahjoittamasta taidekokoelmasta koottua näyttelyä nimeltä Hullu rakkaus. Hämmästelin, miten joku voi olla kerännyt satamäärin nykytaidetta kotiinsa? Teokset olivat kiinnostavia, tyyliltään monipuolisia, mutta osa teoksista oli myös tosi kummallisia.
En pitänyt kehon yksityiskohtia röyhkeästi paljastavista töistä. Taiteilijoiden tekemät omakuvat olivat sensijaan hauskaa katsottavaa. Ne rohkaisivat minuakin toteuttamaan omakuvatehtävää.
Minua viehätti Lotta Määttäsen vuonna 1999 tekemä koominen maalaus Uusi kala sekä Henna Julan maalaus Juuret vuodelta 2015. Erään teoksen taivaalta putoava punainen aasi jäi ihmetyttämään.
Opiskelijaryhmällemme oli varattu esittely Didrichsenin taidemuseon Tie taiteilijaksi näyttelyyn. Näyttely oli ainutlaatuinen. Pohjoismaissa ei ole koskaan ollut esillä van Goghin uran alkuajan piirustuksia samassa mittakaavassa. Ihastelin erityisesti vuosina 1882-1885 tehtyjä luonteikkaita hiilellä, musteella ja lyijykynällä toteutettuja ihmiskuvauksia.
Museon omista kokoelmista oli koottu näyttely alakertaan. Esillä oli useita kauniita pienoisveistoksia mm. Yves Kleinilta, Laila Pulliselta ja Tapio Junnolta. Nähtävänä oli maalauksia mm. Albersilta, Mirolta ja Kandinskylta.
