perjantai 11. lokakuuta 2019

Lahjoituksia

Työpaikkani kudontaryhmät ovat viime viikkoina saaneet iloita materiaalilahjoituksista. Toissaviikolla saimme värjättyä, kerrattua puuvillalankaa kymmenisen kiloa. Sitä voimme käyttää vaikka välikuteena tulevassa pohjalainenkilpikangas-sidoksisessa peitekankaassa. Tällä viikolla tulvi kutomoon valkaisemattomia ja valkaistuja pellavalankavyyhtejä kolme isoa laatikollista. Kaikki langat olivat siistejä, huolellisesti kuivissa tiloissa säilytettyjä. Nyt on lankaa kursseilla kudottaviin damastipöytäliinoihin sekä pyyhekankaisiin yllinkyllin.

Olen iloinen näistä lahjoituksista. Ne on saatu naisilta, joille käsityön tekeminen on ollut tärkeä osa arkea: työ, harrastus, huvi, tapa tavata tuttavia. Kiitos omaisille, jotka ovat nähneet käsityön arvokkaana.

Emme aio jäädä kudontaryhmissä kädettömiksi materiaalirunsauden keskellä. Suunnitelmissa on jalostaa lankoja uusiksi lahjoiksi. Laitetaan hyvä kiertämään.

Tämän viikon loistokeksintö liittyy myös lahjoituksiin. Pari vuotta sitten sain nivaskan käyttämättömiä ruskeita nahkahanskoja. Ne olivat olleet turhakkeena, käyttämättömänä kätensä menettäneen sotaveteraanin vaatekomeron hyllyllä.

Käsityökoululaisten aloittaessa huovutustöitään, mietin taas kerran, miten suojata pieniä huovuttavia sormia? Huovutusneulan karkeat väkäset tekevät ilkeän haavan sormeen lähes joka kerta, vaikka miten asiaa yrittäisi ennakoida. Yhtäkkiää muistin saamani lahjoitushanskat. Leikkasin sormiosista irralliset nahkatupit huovuttajien peukaloita ja etusormia turvaamaan. Konsti toimi hyvin. Kiitos kuuluu hanskojen lahjoittajalle.






maanantai 7. lokakuuta 2019

Pieniä aikaansaannoksia

Kuulin, että joku tarvitsee ikkunaverhoja. Niinpä päätin koota varastoon kertyneet verhot. Löytyihän niitä kymmenkunta. Kuvasin ne ja mittasin. Ajoin kuvat pilvipalveluun. Samaiseen tiedostoon lisäsin kuvia muista kodin käyttämättömistä esineistä. Jaoin kansion lähimmille tutuille näin aluksi. Nettikirppis on kohteena sitten paremmalla ajalla.

Alla on kuva pienistä hedelmäisiä magneeteista. Kivoja tehdä, kun valmistuvat nopeasti.