sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Vaeltelua

Yläkaupungin yö -vuotuistapahtumassa tuli vaellettua, kiireettömästi, ilman etukäteissuunnitelmaa. Askel vei tauon jälkeen Taidemuseon näyttelyyn Generation. Se esitteli nuorten 15-23 -vuotiaiden taiteilijoiden hyvin eri tekniikoilla toteutettuja teoksia. Mielenkiintoni kohdistui erityisesti metallijätteestä hitsattuihin hyönteisiin museon seinällä. Yhtaikaa viehättäviä ja luotaantyöntäviä.


Alina Lampinen: Päättymätön vaellus. Metalli.

Miniatyyrien maailma ihmetyttää myös aina. Kuinka paljon pienoismallien valmistaminen vaatiikaan tarkkuutta ja pitkäjännitteisyyttä!

Emmi Kataja: Pieniä havaintoja. Miniatyyri.

Huippukokemus illassa oli Rinneradion esiintyminen Jyväskylän kaupunginkirkossa. Jo pelkästään ambient-musiikin kuuleminen olisi ollut riittävää. Breaking the Silence oli kuitenkin kokonaisvaltaisesti mukaansaottava musiikki-, video- ja valoesitys. Taidekokemus vie pohtimaan teoksen nimen ja tapahtumapaikan moniulotteisia yhteyksiä.